Toimintamalli
Ortopediaklinikka Ortiksen kipuklinikassa on erikoistuttu tuki- ja liikuntaelinten akuutin ja kroonisen kivun hoitoon. Kipuklinikalla työskentelevät anestesialääkäri ja ortopedi tiiviissä yhteistyössä. Tarvittaessa he konsultoivat muiden alojen erikoislääkäreitä.
Ensimmäisen kipuklinikan perusti John Bonica vuonna 1960 Seattleen sotaveteraanien vaikeiden kiputilojen hoitoon. Suomessa kipuklinikoita on ollut toiminnassa jo 30 vuoden ajan.
Anestesialääkäri avainasemassa
Anestesialääkärillä on koulutuksensa perusteella parhaat edellytykset hoitaa vaikeita kiputiloja. Hänellä on tiedot eri kipulääkkeistä, niiden vaikutusmekanismeista ja haittavaikutuksista sekä niiden yhteensopivuudesta toistensa ja muiden lääkkeiden kanssa. Anestesialääkäri osaa eri puudutustekniikat, ja lisäksi hänellä on valmiudet hoitaa mahdollisia hoidon haittavaikutuksia. Anestesialääkäri on myös tottunut tiiviiseen yhteistyöhön muiden erikoisalojen lääkärien kanssa.
Hoidon tavoitteet
Ortiksen kipuklinikalla tavoitteena on ensinnäkin kartoittaa kivun syy mahdollisimman tarkasti. Mikäli diagnoosi on avoin tai epäselvä, joudutaan tavoitteen saavuttamiseksi tekemään diagnostisia tutkimuksia, ja paikallisia diagnostisia puudutuksia. Myös psykologisten ja sosiaalisten rasitustekijöiden osuus selvitetään.
Jos kiputila on hoidettavissa jollain muulla kuin kipuklinikan keinolla, esimerkiksi leikkauksella, se järjestetään. Ortopediaklinikka Ortiksessa on toimiva leikkaussali valmiuksineen hoitaa useimmat eteen tulevat ortopediset ongelmat.
Hoidon tavoitteena kipuklinikalla on saada potilaan elimistön omat kipua korjaavat mekanismit käynnistymään. Näin pyritään saamaan potilaan kokema kipu häviämään tai ainakin lievenemään niin merkittävästi, että kivun aiheuttama toimintakyvyn alenema saadaan palautumaan takaisin normaaliksi.
Hoidettavat potilaat
Tyypillisiä kipuklinikalla hoidettavia kiputiloja ovat:
1. Erilaiset vammojen jälkeiset kiputilat
-hermovammat
-rannemurtumien kivuliaat jälkitilat ja niveljäykistymät
-niskan retkahdus, esimerkiksi ns. piiskaniskuvamma autokolarin yhteydessä
-"jäätynyt" kivulias olkapää
- nilkkamurtuminen ja -vammojen jälkitilat
2. Niska- ja hartiakivusta ja lihasjännityksestä kärsivät potilaat
3. Alaselän kivusta kärsivät leikatut ja leikkaamattomat selkäkipupotilaat
4. Niskasta alkavasta päänsärystä ja migreenistä kärsivät potilaat
5. Hermokipupotilaat
-esimerkiksi vyöruusun jälkitilat
Ortiksessa ei rajata potilaita hoidon ulkopuolelle heidän iän perusteella. Moni iäkäs potilas, joille leikkaus on liian suuri rasitus saa merkittävän avun alan parhaiden asiantuntijoiden suunnittelemasta ja toteuttamasta kivunhoidosta. Hoidamme myös pitkäkestoisista kiputiloista kärsiviä lapsipotilaita, sillä anestesialääkärillämme on kivunhoidon erityispätevyyden lisäksi lasten anestesiologian erityispätevyys.
Hoidon toteutus
Hoidon perustaksi suunnitellaan järkevä lääkehoito ja sen toteutus. Hoidon tukena käytetään tarvittaessa erilaisia anestesialääkärin pistämiä puudutuksia. Paikallispuudutteet katkaisevat hermojohtumisen tilapäisesti. Pitkäkestoisen kivun hoidossa sarjapuudutusten kipua lievittävä vaikutus on merkittävästi pidempi kuin itse puudutevaikutus.
Monesti puudutteen mukaan lisätään jokin toinen lääke, esimerkiksi kortisoni, alfa-2-adrenerginen lääke tai opioidi eli morfiinijohdannainen. Tällöin lääkkeet tehostavat toistensa vaikutuksia. Osalle potilaista myös ketamiini-infuusio on merkittävä apu.
Monissa kiputiloissa sympaattinen eli sisälmyshermosto on keskeisessä asemassa kivun synnyssä ja "ylläpidossa". Puudutteilla voidaan vaikuttaa tämän hermoston osan toimintaan jopa pysyvästi, joten puudutuksilla on keskeinen merkitys paitsi kiputilojen diagnostiikassa myös niiden hoidossa.
Lähes aina hoitoon liitetään fysioterapia, jolla pyritään palauttamaan nivelten, lihaksiston ja hermoston toimintaa ja yhteistyötä ja siten palauttamaan kivun takia menetetty toimintakyky. Eri fysioterapeuttisilla käsittelyillä on myös itse kiputilaa vähentävä vaikutus. Ortiksessa toimii myös fysioterapiaosasto, joten anestesialääkärin ja fysioterapeutin yhteistyö on joustavasti järjestettävissä.
Hoidon tulokset
Kipuklinikkatoiminta on terveystaloudellisesti kannattavaa toimintaa, sillä sen panos-tuotossuhde on erinomainen. Tutkimusten mukaan mm. selkäleikkausten tarvetta voidaan vähentää huomattavasti asianmukaisella kivunhoidolla ja fysioterapialla. Merkittävä osa kipupotilaista pystyy palaamaan takasin työhön, tällä on keskeinen merkitys paitsi yhteiskunnallisesti, myös potilaan omalle taloudelle. Yksilön kannalta on merkittävää se että lääkekulut vähenevät jopa 60%. Elämänlaatu ja -hallinta paranevat, ja yksilö pystyy paremmin huolehtimaan itsestään, keskeinen merkitys paitsi työikäisille mutta myös ikääntyville potilaille.
Lopuksi
Kipu on tavallisin lääkärin vastaanotolle hakeutumisen syy. Useimmilla kipupotilailla kivun syy voidaan selvittää, ja kipu hoitaa menestyksellisesti. Kuitenkin osa potilaista joutuu elämään kivun kanssa, ja juuri näissä tilanteissa mitataan potilas-lääkärisuhteen toimivuus. Tavoitteemme on hoitaa kaikki potilaat yksilöllisesti.
Potilaspalautetta:
"Hyvä kivunhoito on parasta mitä me lapset pystymme tarjoamaan ikääntyvälle äidillemme" totesi 84-vuotiaan rouvan poika. Pitkään jatkunut, hankala alaselän kipu saatiin lievittymään kolmella kahden viikon välein pistetyllä SI-nivelpuudutuksella.
"Äiti pystyy jälleen nukkumaan yönsä rauhallisesti" kertoi 79-vuotiaan rouvan poika helpottuneena. Rouvalla oli kiertäjäkalvosin-oireyhtymä olkapäässä, joka esti kyljellään nukkumisen. Kovan kivun syynä ollut olkapään korppilisäkkeen (processus coracoideus) aiheuttama ahtauma olkapäässä leikattiin kaulapunos- puudutuksessa, ja rouva pääsi kotiutumaan kahden tunnin kuluttua toimenpiteen jälkeen.